Vuoden viimeinen neljännes

Vuoden viimeinen neljännes

Vuoden viimeinen neljännes on pian puolessa välissä. Harmaata, sadetta ja loskaa on riittänyt, mutta niin kai se tähän aikaan vuodesta vähän kuuluukin kuvaan. Täytyy myöntää jälleen kerran, että en ole oikein mikään syksyn suurin fani. En ainakaan enää tässä vaiheessa vuotta.

Olen aloitellut jo pikkuhiljaa joulun suunnittelun ja joululahjahankinnat. Olen monesti puhunut, että tarvitsen sellaista hyvällä tavalla toteutettavaa pään nollaamista arkeen, niin uskokaa tai älkää, tämä joulun suunnittelu ja joululahjojen mietintä on minulle juuri sitä. Nautin siitä, kun saan rauhassa suunnitella ja miettiä erilaisten asioiden toteuttamista. Se on ollut minulle aina jotenkin todella luontaista ja se kirjaimellisesti vie mukanaan.

Tällä hetkellä käteni ovat paljon paremmassa kunnossa, kun mitä ne aiemmin syksyllä olivat, enkä ole niiden takia tarvinnut hetkeen miettiä mitä voisin tehdä ja mitä en. Siksipä olen kaivanut pitkästä aikaa kaapista esille virkkaustarvikkeet ja palannut ainakin hetkellisesti takaisin käsitöiden pariin. Olen todella iloinen, että nyt tilanne urtikarian kanssa on parempi. On kiva, kun voi taas tehdä itselleen mieluisia asioita ja yötkin saa nukuttua hyvin, kun ei koko ajan kutita. Tuntuu välillä, että on ihan eri ihminen, silloin kun urtikaria on aisoissa ja lievänä – tai jopa kokonaan poissa.

Nyt on ollut muutamia ajanjaksoja, kun olen huomannut, että urtikaria on ilmennyt iholla todella vähäisiä paukamina ja punoituksina ja ollut välillä jopa hetken poissa kokonaan. En halua vielä liikaa innostua, mutta totta kai aina välillä tällaisina hetkinä mietin sitä, että olisiko se tosiaan nyt hiipumassa pikkuhiljaa. Toisaalta muistan miten loppukesästäkin olin jo aivan varma, että nyt se on lähdössä minulta pois ja sittenhän se aivan yhtäkkiä, lähes salamana kirkkaalta taivaalta paheni yhdessä päivässä. En siis vielä elättele sen suhteen hirveän isoja toiveita, mutta onhan se nyt ylipäätänsä kiva, kun saa toimia normaalisti ja yöunetkaan eivät tule keskeytyneiksi. Sitä jaksaa ihan eri tavalla.

Tämän syksyn aikana vertaistuen tarve nousi tuon pahenemisen jälkeen jälleen esille. Onneksi olen löytänyt muutamia kohtalotovereita, joiden kanssa välillä vaihdellaan kuulumisia ja kysellään, kuinka toisella menee. Kun itsellä oireet ovat hankalammat, helpottaa aina tietää, ettei ole yksin. Vaikka tämä sairaus ei ole kiva, on kuitenkin kiva jakaa ajatuksia ja sitä, että moni muu miettii ja kamppailee ihan samanlaisten ajatusten kanssa kuin itsekin. On kiva, että en ole ainoa, jolla meinaa joskus mennä kutinaan hermo, tai jota harmittavat juuri näkyville paikoille iskeytyneet paukamat. Olen huomannut, että tästä on paljon helpompi puhua sellaisten ihmisten kanssa, joilla on omakohtaista kokemusta tästä. Niin se tosin varmasti on monessa muussakin asiassa. Siltikin se tuntuu hyvälle, kun toinen joku ymmärtää mitä tarkoittaa, kun tuntuu että ihoa polttaa tai kun sanoo, että jaloissa onkin taas toistakymmentä paukamaa.

Puhun itse mielelläni ääneen tästä, jos joku minulta jotain kysyy tai utelee. En ota sitä pahalla, vaan kerron mitä suinkin osaan. En ole ammattilainen, mutta omakohtaisesti kokemuksesta tiedän, miten urtikaria käyttäytyy minun kohdallani. Jonkun toisen oireet ja oirekuvat voivat poiketa paljonkin siitä, mitä ne minulla ovat. Silti on kiva jakaa ajatuksia – niin kohtalotovereiden kuin muidenkin kanssa. Oppimisen matkahan tässä on edelleen minullakin meneillään.

Tsemppiä loppuvuoteen!