It looks like you are using an older version of Internet Explorer which is not supported. We advise that you update your browser to the latest version of Microsoft Edge, or consider using other browsers such as Chrome, Firefox or Safari.

Kohti jotain uutta

Olen sairastanut urtikariaa nyt kaksi vuotta. Näihin kahteen vuoteen on kuulunut paljon ylä- ja alamäkiä. Välillä on mennyt paremmin ja oireilu on ollut lievää ja sitten välillä taas ihan kaikkea muuta.

Nämä kaksi vuotta ovat opettaneet hurjasti sopeutumisesta ja myötätunnosta itseä kohtaan. Ajatuksissa palaan helposti aikaan, kun urtikariaa ei vielä ollut, sillä moni asia tuntui silloin helpommalta. Minulla ei kuitenkaan ole enää tuota menneisyyttä, enkä toisaalta tiedä mitä urtikaria tuo eteeni tulevaisuudessa. Tässä hetkessä yhteiselosta ja urtikarian hoidosta on tullut tietyllä tapaa rutiinia.

Aloin kirjoittamaan näitä postauksia melkein heti kun olin saanut diagnoosin ja oireiluni paljastui urtikariaksi. Varsinkin alussa kirjoittaminen oli minulle äärettömän tärkeä keino purkaa ja jäsennellä omia ajatuksia. Heti sairastuttuani kahlasin itse netin läpi ja etsin vertaistukea. Siksipä toivon, että joku toinen olisi saanut näistä kirjoituksista myös vertaistukea tai ylipäätänsä ymmärrystä urtikariaa kohtaan.

Kaksi vuotta on sisältäneet melkoista tunnemyrskyä. Kun alun perin ”nopeasti ohimenevistä” oireista ja sairaudesta tulikin krooninen, vaati se niin minulta itseltäni, kuin myös lähipiiriltäni sopeutumista. Kaikki meistä oli kaksi vuotta sitten uuden edessä: minä uuden, itselleni tuntemattoman sairauden takia ja muut sen takia, että kaipasin heiltä kovasti tukea ja ymmärrystä.

Kohti jotain uutta

Kahteen vuoteen on sisältynyt hurja määrä paukamia, lehahduksia, turvonneita silmiä, kutinaa, erilaisia lääkkeitä ja tutkimuksia. Olen herännyt aamuihin, kun koko urtikaria on turhauttanut ja itkettänyt. Sitten olen myös herännyt niihin päiviin, kun urtikariasta ei ole ollut tietoakaan. On ollut hetkiä, kun epätoivo on iskenyt ja sitten taas hetkiä, kun koko urtikariamatka on näyttänyt valoisammalta. Juuri nyt näyttää jälleen valoisemmalta, mutta kukaan ei voi tietää, kuinka kauan tilanne pysyy näin. Toivon, että oireilu ei enää koskaan palaisi yhtä voimakkaana mitä se olisi alussa, mutta sen minulle tulee näyttämään vain tulevaisuus.

Koko sairastumiseni ajan olen pyrkinyt elämään normaalia elämääni. Päivät, kuukaudet ja vuodet ovat täyttyneet opinnoista, töistä, harrastuksista ja ystävien ja perheen näkemisestä. Ne ovat myös täyttyneet lukuisista tunneista lääkärin vastaanotoilla, odotustiloissa istumisista ja allergiatesteihin osallistumisesta. Tämän matkan aikana minulla on onneksi ollut korvaamaton tuki ympärilläni, enkä ole joka kerta tarvinnut istua siellä vastaanottotilassakaan yksin.

Vaikka minun ja urtikarian matka toistaiseksi vielä jatkuu, on tullut kuitenkin aika suunnata entistä enemmän tulevaan ja sulkea yksi aikakausi taakseni. Siksi olen päättänyt lopettaa tältä erää tämän kirjoittamisen. Tämä on ollut minulle kuin päiväkirja ja edelleen luen itsekin välillä vanhoja tekstejäni. Välillä tuntuu, että huomaan teksteissä tietynlaisen kasvun ja sopeutumisen ja välillä tuntuu, että ihan yhtä alussahan tässä ollaan kuin kaksikin vuotta sitten. Ehkä tämä kirjoittaminen silti teki tietyllä tapaa tehtävänsä ja pystyn nykyään suhtautumaan koko urtikariaan paremmin. Kirjoittaminen on pakottanut minut ajattelemaan asiaa ja kohtaamaan urtikarian omalla kohdallani. Siksi olen erittäin iloinen, että pääsin kirjoittamaan näistä postauksia.

Hyvää vointia ja lämpimiä loppukesän päiviä!

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.
Tarkistettu 1.8.2022

Curated Tags