It looks like you are using an older version of Internet Explorer which is not supported. We advise that you update your browser to the latest version of Microsoft Edge, or consider using other browsers such as Chrome, Firefox or Safari.

Ytimiä myöten kylmä

Moni nivelpsoriaatikko kokee kosteat ja viimaiset ilmat pahimpina. Omalla kohdallani on myös näin. Kun tuuli ulvoo ja sade vihmoo, se tuntuu jokaisessa nivelessäni kipuna. Siksi syksy on minulle nivelpsorin kanssa nykyään vaikein vuodenaika, vaikka pidänkin syksyn väreistä ja kirpeän raikkaasta ilmasta. 

Yllättävää kyllä, kova pakkanen on nivelilleni helpompi kestää. Se tuntuu hassulta, että ulkona voi olla 25 astetta pakkasta, mutta se on minulle helpompi keli kuin 10 astetta plussaa ja sadetta. 

Toki täytyy olla lämpimästi pukeutunut ulkoillessaan, mutta oikealla varustuksella kivut eivät lisäänny. Olen rakastunut pari talvea sitten hankittuun merinovillaiseen alusasuun. Se hengittää toppavaatteiden alla, mutta on ihanan lämmin ihoa ja niveliä vasten. 

Metsästin muutama vuosi sitten toppahousuja kissojen ja koirien kanssa. Tuntui, että sellaisia ei ollut myynnissä oikein missään. Halusin sellaiset, joissa on henkselit ja korkea vyötärö, jotta alaselkäni pysyy lämpimänä esimerkiksi moottorikelkkaillessa. Lopulta täydelliset toppahousut löytyivät. 

Jenna_ytimiä myöten kylmä

Silloin löysin myös ihanan toppatakin, joka on pitkä ja lämmin. En ole onneksi koskaan hävennyt pukeutua kelin mukaan, eikä minua nytkään häiritse lainkaan kulkea lämpimästi pukeutuneena, kun keli sitä vaatii. Päinvastoin palelen niiden puolesta, jotka sinnittelevät talvellakin ilman pipoa tai ohuissa farkuissa. 

Muistan kyllä, kun minulla nuorempana oli lyhyet hiukset, että kun oli pitänyt pipoa päivän, niin kampaus oli tiessään, mutta ainakin korvat olivat pysyneet lämpiminä. Nykyään pitkän tukan kanssa pipo ei edes vaikuta kampaukseen. Eikä sen väliä, vaikka vaikuttaisikin. Saan muutenkin niin helposti korvatulehduksia korvakäytävien psorin takia, että en halua päästää yhtään ulvovaa tuulta korvakäytäviini riehumaan. 

Minusta on ihanaa talvella käpertyä vilttiin ja katsella kynttilöitä. Ja rakastan villasukkia. En osaa itse kutoa sukan kantapäätä, mutta olen onneksi saanut aivan ihania villasukkia lahjaksi. Käytän niitä elokuusta kesäkuuhun. Myönnän, joskus heinäkuussakin.

Joskus pakkasella tulee sellainen olo, että on ytimiä myöten kylmä. Silloin kasaan kaikkea lämmintä päälleni ja hautaudun vilttikasaan. Saan kaupan päälle pari lämpöpatteria aina mukaan, kun chihuahuani käpertyvät syliini. 

Olen viime päivinä muistellut viime talven Lapin matkaa. Istuin moottorikelkan selässä Kaunispään huipulla ottaessani kuvan, jossa tuuli pöllyttää lunta tunturin huipulla. Aurinko paistoi, mutta oli kova pakkanen. Tuolloin oli kylmä ilma, mutta maisema oli niin upea, että se tallentui verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. 

Talvi on kaunis, silloinkin kun on ytimiä myöten kylmä. Useimmiten kylmyys on pukeutumiskysymys. Silloin olen etunenässä vetämässä kaikkea ihanan lämmintä päälleni, jotta voin nauttia upeista lumisista maisemista palelematta.

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.
Tarkistettu 18.1.2021

Curated Tags