It looks like you are using an older version of Internet Explorer which is not supported. We advise that you update your browser to the latest version of Microsoft Edge, or consider using other browsers such as Chrome, Firefox or Safari.

Potilaallakin on tunteet

Vuosi 2021 on lähtenyt käyntiin sairastelemalla: erilaisia hengitystieoireita höystettynä äänen menetyksellä. Oireista johtuen ennen jokaista lääkärissä käyntiä piti käydä varmuuden vuoksi koronatestissä. Joka kerta testi antoi onneksi negatiivisen lopputuloksen.

Lähin paikka testeille on ollut lähellä sijaitseva messu- ja urheilukeskus. Olen tottunut käymään siellä erilaisissa tapahtumissa. Nyt sinne ajettiin autolla sisään ja vastassa odotti hyvin erilainen näky: suojapukuisia ihmisiä ja 4 testauskaistaa. Ensimmäinen testi tuntui inhalta vielä muutaman päivän jälkeenkin. Sitten siihen taisin jo turtua, kun viides ei enää tuntunut edes kovin pahalta.

Jennan blogi_potilaallakin on tunteet_300x250px

Joka kerta halliin ajaessa vastassa oli keltaliivinen vartija tai vastaava, joka kertoi mille kaistalle kuuluu ajaa ja lopuksi sanoi rohkaisevasti, että hyvin se menee. Testin ottanut hoitaja kävi aina hyvin läpi mitä seuraavaksi tapahtuu ja kehui lopuksi reippaaksi.

Olen jo kauan miettinyt vitsillä, miksi aikuiset eivät enää saa tarroja oltuaan urheita lääkärissä. Sen verran mekaanisia käynnit usein ovat ja hoitohenkilökunta ei aina tilanteessa huomioi, miten uutta ja pelottavaa jotkin tutkimukset voivat potilaalle olla. Koronatestin yhteydessä ymmärsin, että en minä niitä tarroja niinkään ole kaivannut, vaan niitä kannustavia sanoja, että tunteeni on tiedostettu ja tulen selviämään, vaikka edessä oleva toimenpide olisikin itsessään ikävä. Tällaista potilaan tunteiden huomiointia tarvittaisiin sairaanhoidossa enemmän.

Toinen esimerkki siitä, miten eri tavalla asian voi hoitaa liittyi samaan sairasteluuni, mutta kurkkukivun oireisiin. Työterveyden lääkäri tutki huolellisesti oireeni ja sanoi sitten myötätuntoisesti: “Tuo kurkkukipu on varmasti oireistasi tuskaisin, vaikka se ei näytäkään olevan esimerkiksi angiinaa. Se näyttää siltä kuin kissa olisi kynsillään raapinut kurkkusi riekaleiksi ja sen täytyy olla todella kipeä.” Sitten hän antoi minulle hyviä kotihoito-ohjeita.

Samalta lääkäriltä sain lähetteen yliopistolliseen sairaalaan keuhkokuviin. Siellä päivystävä lääkäri tutki oireeni kyllä huolellisesti, mutta sivuutti niiden aiheuttaman kivun. Kliinisesti vain todettiin testien pohjalta mitä minulla ei ainakaan ole. Kotiin ei annettu mitään ohjeita oireiden kanssa pärjäämiseksi.

Voitte vain arvata, kumman lääkärin kohtaamisesta minulle syntyi kuunneltu olo. Ymmärrän toki näiden kahden toimijan toimintaympäristön eron ja sen, että sairaalan ensihoidossa oli varmasti kova kiire auttamaan jo seuraavaa.

Myötätunto ei maksa mitään. Se tekee potilaalle olon, että häntä on kuunneltu ja että hänen kivullaan on väliä. Ei ihme, että vertaistukiryhmät ovat täynnä kysymyksiä siitä, mistä löytää lääkäri, joka aidosti kuuntelee ja uskoo mitä potilas kertoo.

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

Curated Tags