It looks like you are using an older version of Internet Explorer which is not supported. We advise that you update your browser to the latest version of Microsoft Edge, or consider using other browsers such as Chrome, Firefox or Safari.

Ihan vaan väsynyt

Olen viime aikoina miettinyt onko minulla hoitoväsymystä, diagnoosin odotteluväsymystä vai olenko muuten vaan väsynyt. Luulen, että minulla on näitä kaikkia. 

Kerroinkin aiemmin, miten ramppaan kahdessa eri labrassa, koska yhä vielä vuonna 2021 ihmistä hoidetaan siiloissa eikä kokonaisuutena. Kukin hoitava taho tutkii vain omaa erikoistumisaluettaan ja tutkimuksissa katsellaan siksi tuloksia oire kerrallaan eikä kokonaiskuvana. Ei ihme, jos vähän väsyttää.

Tänä syksynä minulla on myös ollut tosi haastava kausi nivelpsorin kanssa. Huomaan, että parin vuoden tauko ilmastohoitomatkoissa alkaa tuntua olossa.

Taivepsori ja nivelpsori ovat olleet pahempina kuin aikoihin ja mielikään ei ole saanut edes matkan mittaista taukoa oireilusta ja oireiden hoitamisesta. Pahimmat kivut ovat nyt onneksi helpottaneet, mutta pitkään jatkunut tulehdustila on aina kova juttu kropalle ja mielelle. Menee jonkin aikaa toipua siitä, että oli niin pitkään voimien äärirajoilla.

Ihan vaan

Olen jotenkin parissakymmenessä vuodessa jo tottunut siihen, että koskaan herätessä en ole virkeä. En palaudu unessa samalla tapaa kuin terveet. Yöt menee usein pyöriessä ja etsiessä asentoa, jossa ei sattuisi. Viime kuukausina väsymys aamuisin on kuitenkin ollut ihan omaa luokkaansa.

Verikokeista on tainnut vihdoin löytyä jotain väsymystä selittävää, mutta odottelen edelleen jatkotutkimuksia ja vastauksia. Oudolla tapaa helpottavaa tietää, että en ole itse syypää tähän väsymykseen, en ole reuhtonut yli voimieni, vaan jotain on ihan oikeasti vialla. Kunhan asiaan saadaan vahvistus, sitä voidaan myös hoitaa, joten pieni valo pilkottaa tunnelin päässä sen suhteen, että väsymykseen voisi löytyä jotain apuakin.

Olen ollut pitkään sinut senkin kanssa, että kalenteriin ei tarvitse suunnitella mitään työpäivien päälle. Ainahan minä olen tarvinnut normaalia enemmän aikaa palautumiselle. Jotenkin viime viikkoina olen kuitenkin huomannut kokevani välillä ulkopuolisuuden tunnetta. Kun en yksinkertaisesti jaksa mennä mukaan kaikkeen mitä tarjolla olisi, nousee mieleen kuvia siitä miten mukavaa muilla oli ja miten jäin kivoista asioista ulkopuolelle. Toisaalta olen tuskin menettänyt mitään, mistä en olisi jäänyt paitsi jo vuosien ajan.

Väsymys sumentaa ajatuksia. Se saa värit haalistumaan. Kaikesta tulee pikkuisen mustempaa. Eikä se mitenkään auta, että ulkona on pimeää, kun lähtee ja pimeää kun tulee. Järjellä siis ymmärrän, että kaikki mieleen nousevat ajatukset eivät ole oikein edes omiani. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta ne ovat ajatuksia, joita en edes ajattelisi, jos väsymys ei olisi mukana kuvioissa. Siksi suhtaudun niihin niin, että se on vain tuo väsynyt minä, joka nyt urputtaa ja huomenna on taas kaikki pikkuisen paremmin. Ehkä huomenna värit näyttävät edes pikkuisen kirkkaammilta. 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.
Tarkistettu 24.11.2021

Curated Tags