Uusi normaali
”Minä en kyllä pystyisi elämään noin” on yksi ikävimmistä asioista mitä minulle on sanottu sairauksieni vuoksi. En usko, että sanoja tarkoitti mitään pahaa, mutta tuntuu silti pahalta kuulla tuollaista. En ole valinnut tällaista elämää. Ei minulle ole annettu vaihtoehtoja. Tuon lauseen sanojakin pystyisi kyllä elämään tällaista elämää, kun häneltä vietäisiin kaikki muut vaihtoehdot pois. Sopeutuminen veisi varmasti aikansa, ja on vienyt sen minultakin, mutta siitä syntyisi kuitenkin ajan kanssa uusi normaali.
Kroonisesti sairaana joutuu normalisoimaan asioita, joita useimmat ihmiset eivät koskaan joudu tuntemaan tai kohtaamaan. Kovasta kivusta tulee normaalia ja täysi kivuttomuus on kaunis muisto vain. Teen asioita sellaisten kipujen kanssa, joiden kanssa muut eivät edes harkitsisi liikahtamista mihinkään, koska muuten minulla ei ole lainkaan elämää. Tavalliset asiat alkavat viedä normaalia enemmän aikaa, esimerkiksi suihkussa käynnin jälkeen joutuu lepäämään. Lääkärikäynnit syövät ison osan vapaa-ajasta ja sairaalassa tehtävät toimenpiteet voivat olla joskus jopa pelottavia.
Muille tämä kaikki näyttää siltä, että olet vahva selviytyjä, mutta eivät niitä tunteita, joita käyt jatkuvasti läpi. Useimmiten oma tunne on kaikkea muuta kuin vahva, vaikka tiedänkin kyllä kestäväni mitä eteen tuleekaan. Kestäminen ei tarkoita sitä, etteikö uudet diagnoosit ensin järkyttäisi ja veisi aikansa tottua niihin. Eikä se tarkoita sitäkään, että aina olisi helppoa jaksaa hoitaa itseään tai yrittää tehdä normaaleja asioita. Olen kuitenkin tottunut, oppinut ja sietänyt ennenkin ja tiedän pystyväni siihen vastakin.
Asioiden tekeminen oireista ja kivuista huolimatta ei tarkoita, että nyt olisi tosi hyvä päivä. Se tarkoittaa vain, että sen hetken ajan työnsin oireet syrjään ja olin hetken vahvempi kuin kipuni. Toki tätä ei voi tehdä loputtomasti tai se kostautuu. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että joskus on vain pakko tehdä jotakin, vaikka vähän kivun läpikin, jotta mieli kestää paremmin. Jälkikäteen voi tarvita levätä enemmän, mutta mielellä on ainakin jotain uutta mitä miettiä ja mihin siirtää ajatukset.
Aikaisemmin tykkäsin kovasti kalenteroida asioita ja tehdä paljon sopimuksia vapaa-ajalle. Se on kääntynyt täysin päälaelleen. Nykyään tuntuu siltä, että eniten kaipaan kalenteriini tyhjää. Toki mielelläni näkisin ihmisiä ja tekisin kivoja asioita, mutta jossain kohtaa voimavarat vaan loppuu kesken. Arki täyttyy jo monista lääkärikäynneistä ja jokaviikkoisista labroista. Jouduin kantapään kautta opettelemaan, että on täysin ok pysähtyä ja levätä. Nykyään osaan jo aika hyvin huomioida omat voimani sen suhteen, mitä kalenteriin mahtuu ja mitä ei. Myös mielekkäät asiat ovat muuttaneet muotoaan. Paljon mielihyvää tuottavia asioita pystyy tekemään pienelläkin energialla.
Minun normaali arkeni voi olla terveen silmissä epänormaali, mutta se on minun uusi normaalini.
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.
Tarkistettu 20.4.2022
Curated Tags